Elämää suljetulla kylmässä pohjolassa

Kävimme siis viiden päivän inspiraatiolomalla Amsterdamissa. Tässäpä nopea yhteenveto reissusta. Loman alku alkoi kiirehtien, minun piti juosta Imatran rautatieasemalle aamulla´nopeasti, että ehtisimme Helsingin junaan. Juna oli jo lähdössä, mutta sain kaksi minuuttia pidempään pidettyä junaa asemalla, että uusi ja ihana rakkaani Linh kerkeäsisi myös kyytiin. Tapasimme uuden vuoden yönä Helsingin rautatieasemalla. Katuvalon alla hän oli: Hymy, niin suupielissä, kuin noissa tummanruskeissa, sydämiä sulattavissa mantelisilmissä. Pieni, iloinen ja jopa liiankin suloinen pakkaus. Ei siinä Miikka pojan mitään auttanut, ei siinä ukot ollut mitään muuta mahollisuutta, jos ymmärrätte. Pakkohan se oli jututtamaan mennä, ei muuta kuin hymykin omille huulille ja rohkeasti kohti valoa kävi tieni. Tuntui, että kaikki solahti kohdilleen kivuttomasti, kuin vesi. Noin vartin ehkä kerkesimme jutella ja jollain ilveellä puhelin numeronkin prinsessalta sain reissuvihkooni. Ei pusuja, ei mitään semmois...

Anteeksi kun blogi on jäänyt tässä tauolle, on ollut tässä kaikenlaista josta kirjoittelen tässä. Osastolta päästyäni 13. päivä majoituin viitisen päivää uuden ystäväni jonin kämpillä Oulussa. Tapasimme ASAn keikalla ja reissumies sai silloinkin yöpaikan häneltä. Kävimme uimahallissa, teimme ruokaa, pelasimme Magic the gathering korteilla (jonilla pakkoja joiden arvo n. 500 euroa, oli hieno pelata) ja toki juhlimme railakkaasti, kovalla äänellä, mutta ilo mielessä. Joni löysi myös uuden naisystävän tänä aikanaan itselleen, kaikkea hyvää sillekkin suhteelle. Heh kuulimpas, että olivat just menneet kihloihinkin, nopeaa toimintaa ;) . Seuraavaksi tieni vei Raaheen, jossa nukuin yön vanhan tutun kaveriperheen tykönä. Lapsia naurattelin ja aikuisten kanssa juteltiin muuten vain.  Kävin myös toista vanhaa kaveria ja hänen uutta ukkoaan tapaamassa. Hieno mökki kaukana kaikesta oli. Sitten tieni vei tanssimaan Blues mooniin. Hauska tanhullinen ja pienihiprakkainen yö. Yöpaikaksi sain taa...

Laitetaampas tähän alku novellista minkä aloitin täällä tylsyyden voittamiseksi. Vanhakantaista Suomi-scifiä tai jotain tää on ;)          KETTU Olin ollut karkumatkalla nyt jo kolmatta päivää. Kyläläiset alkoivat saavuttamaan minua hevosineen ja vainukoirineen. Kehoni alkoi piiputtamaan unettomuudesta ja ravinnon puutteesta johtuen. Happosateiden hyväilemä puolikuollut havumetsä muuttui mielessäni unenomaiseksi, vaarojen täyttämäksi häilyväksi haaveeksi. Elimistöni huusi Ydintä, tiesin että noin puolipäivällistä lepoa tarvitsisin, että voisin matkaani jatkaa. Aistijärjestelmäni olin kuulolle säätänyt hoksatakseni lähestyvän jäljestäjä-joukon soinnin. Kilometrin päässä olivat, 3 koiraa puolet siitä, 10-minuuttia enää ja kiinni olisin. Etsin korkeimman männyn, jonka latvaan ketterästi kiipesin. Kaivoin nyssykkääni, "lepposta" käärin ja palamaan pistin. Savurenkaiden välistä katselin koirien ravaavan puulleni. Kaksi seefferiä ja yksi rottiksen sekoitus, taiste...

Päivät kuluvat hitaasti. Toimintaa ei juuri osastolla ole ja osa päivätoiminnoista perutaan milloin mistäkin syystä. Biljardin peluu mahdollisuutta sai taas koko päivän kysellä: katsotaan myöhemmin, ei vielä kuului vastauksena pitkin päivää. Onneksi samanikäinen naishoitaja oli vuorossa ja lähti äijiä biljardia pelaamaan viemään. Mainitsin hänelle, että 80-luvulla, kun äitini oli hoidossa oli hoito parempaa: lentopalloa, ruuan tekemistä, normaaliin elämään tuudittamista ja ennenkaikkea asiakkaisiin uskomista ja ihmisen uskoa omaan itseensä ja jaksamiseensa koetettiin lisätä (positiivista psykologiaa varmaan nykytermeillä, tervettä järkeä). Hän sanoi että näin hänestäkin on: julkinen terveydenhoito on mennyt kovasti takapakkia. Täysin retuperällä näyttää olevan, suosittelen yksityisiä hoitomuotoja tämän kokemuksen jälkeen kaikille. Resurssit eivät varsinkaan kaupungeissa ole pysyneet perässä tarpeeseen nähden . Toimintamallit ovat pysyneet kankeina, eivätkä palvele nykyistä nopeasti m...

Olin ensimmäisellä vapaallani perjantaina. Olin koko viikon vapaata anellut lakki kourassa, ASA on suurin idolini suomalaisista hiphop- artisteista, enkä ollut koskaan häntä livenä nähnyt. Hienoa, että sain vapaan rukoiltua hoitotaholta, pitkin hampain minut vapaalle päästivät. Alkoholi ja huume testit suoritettaisiin heti palattuani.Perjantai päivä oli muutenkin sujunut mallikkaasti, pieniä perhosia vatsanpohjassa illan rientoja odotellessa. Olo oli jo kevyt kun 5 aikaan lähdin käppäsemään kohti kaupunkia. Taisin ensin iskeä asemat Rintamäelle, hommasin uudet Adidaksen lenkkarit 20 ekulla, kuulemma naisten mallia, mut mustiltahan noi minulta näyttivät :). Taisivat olla 75 % alennuksessa, oikein mukavat kevyet tanhukengät. Ostin myös punertavan McKinleyn fleecen talven kylmyyksiä varten. Helly Hanseneja, Peak performanceja ja Haglöfsejä en hommaile, antaa opettajien koulussa niitä pidellä kun niistä tykkäävät, eihän nyt koulunkäynninohjaajalla semmosiin ole varaa, tai statusta :D Jok...

Muistelkaamme sodan käynyttä sukupolveamme näin juhlallisena päivänä. Kävin isoisääni moikkaamassa muutoma vuosi ennen hänen poismenoaan Isterintiellä. Tehtyämme kävelylenkin hänen kotitalon ympäri uskalsin kysyä, jos hän muistaa sodasta jotain tarinoita? Tiesin ettei pappa ollut puhunut sodasta kenellekkään suvusta ja olisi harmi jos tarinat jäisivät ikuisesti mysteeriksi. Tässä toinen niistä. Kapteeni antoi nuorelle Antti Tervolle tehtävän. "Venäläisillä on bunkkeri noin 10 kilometrin päässä. Hiihdä sinne ja kivääri saa alkaa laulamaan vasta kun on vähintään 3 ryssää ulkosalla. Ei yhtä tai kahta, vaan vähintään kolme. -Saitteko?" Antti vastasi rauhallisesen tyyliinsä "Selvä, sain!" Talvisodankäynnissä Suomalaisilla oli tapana että hiihtolatu ei saa olla liian ilmeinen, koska muuten ryssä voi seurata latua ja näin ollen päästä helposti perusleiriin. Tapana oli hiihtää useita hämäys latuja ja peittää oikea jälki perässään. Tervon Antti ymmärsi hiihtosuks...