Elämää suljetulla kylmässä pohjolassa

Vetohan tuo tuntuu loppuvan.... Ketiapiini annokseni on lisääntynyt puolella, ( nyt 600 mg) aivan liikaa minulle pitkässä juoksussa. Aamulla kestää n. 3 h että saan "koneen käyntiin". Tunnit valuvat hitaammin, kuin koskaan elämässäni. Siirtoa psykoosiosastolle olen odottanut odottamistaan ( olisi enemmän tekemistä siellä), mutta eihän se viikonloppuna tapahdu. Mitäpä täällä tapahtuu, not much. Usko meinaa välillä olla koetuksella, alan jo totutella ajatukseen, että täällä vietetään se maksimi 3 kuukautta, se mitä he pisimmillään voivat sulkea taiteilijan pois yhteiskunnasta. Meninkin uhkaamaan tekeväni lehtijutun tästä "pelleilystä" . ( Oli vähän tyhmästi sanottu, että lehtijuttu, tarkoitin että esim. blogin teen, laitan tätä viestiä eteenpäin erinäköisin keinoin.) Lääkäri tekisi varmaan lobotomian minulle, jos se olisi vielä mahdollista.....vitsi, vitsi. Ei siinä, ymmärrän toki hoitotahon näkökulman tilanteeseen, ajattelevat varmasti auttavansa minua, mutta t...

Olen sitä mieltä, että tapauksessani on tapahtunut hoitovirhe. Ymmärrän hyvin lääkärin huolta ajatuksieni "hajanaisuudesta" verrattuna, ehkä johonkin "normaaliin" tasapainoisempaan ihmiseen. En koe kumminkaan olevani ihan perus tasamaan tallaaja. Olen työni lisäksi myös, taiteilija, Rap-muusikko, piirtäjä, tanssija, maailmanmatkaaja, näyttelyäkin osaan, urheileva ja perusluonteelta sosiaalinen nuorimies, sun muuta. Olen aina kulkenut omia polkujani. Se että ajatukseni ja puheeni voivat tuntemattoman korvaan joskus huolestuttavilta, ilmeisesti psykoottisuuden oireeksi laskelmoi lääkäri,  ei välttämättä tarkoita että huoli olisi tarpeellista, vai? Mukavan se on, että huolehditaan, mutta osaan jo elämääni elää, uskokaa pois. Olen empaattinen ihminen. Tykkään työssäni olla lasten ja nuorten kanssa (aikuiset joskus hankalia :/ ). Nautin pelata, opettaa, leikkiä ja käyttää luovia taitojani, sekä "tutkivaa katsettani" niin työssäni, kuin vapaa-ajalla. Teen työn...